torstai 28. tammikuuta 2016

Team Sipsu

"Ku kaikilla julkkispariskunnilla on joku yhteinen nimitys, niinku esim. Joliella ja Pittillä Brangelina, ni oottekste Sipsu?"


Heipä hei!

Kovasti mä yritin tänne kirjottaa ennen häitä, mut en sitten saanutkaan aikaiseksi. Möh. Nytkin häistä on kohta jo kaksi viikkoa! Aika menee tosi nopeasti.

16.1.2016 oli joku 23 astetta pakkasta. Kyllä sitä ihan hyvin tarkeni esim. hääkuvauksissa jotka käytiin ottamassa ennen vihkimistä. En omasta mielestäni vielä silloinkaan kovasti jännittänyt, oli vaan jotenkin ihan pöhkö fiilis, et ihankun en olis oikeasti menossa naimisiin, vaan joku muu :D Koko päivä meni tosi utusesti, en jotenkin päässyt sellaiseen fiilikseen, jonka olin uskonut saavani. Ihan normaalia se tietysti on, mutta ehkä vähän silti harmittaa :D Kirkossa olin myös ihan utupää, eikä asiaa auttanut yhtään se, että päästiin kirkkoon vasta kolmelta, jolloin meiän vihkimisen olis pitänyt jo alkaa, kun edellinen vihkiminen oli jostain syystä viivästynyt. Sen vuoksi me lähdettiin melkein samantien iskän kanssa marssimaan, kun mä olin päässy sisälle kirkkoon. En jotenkin saanut aikaa valmistautua siihen, että jee kohta mennään. Sekin harmitti. Sitä vaan sitten lähdettiin kävelemään, enkä mä ees tajunnut katsoa ihmisten reaktioita kovinkaan paljon. Olisin halunnut nähdä varsinkin äidin ja anopin reaktiot, mutta jotenkin sitä oli niin lukossa, etten tajunnut :D Mä en myöskään itkenyt niin paljoa kuin olin olettanut, siskokaasoni itki varmaan mua enemmän. Kädet tosin hikoili ihan älypaljon. Hävetti vallan kun sormusten vaihdossa olin ihan märkäkäsi :D


Vihkiminen, mitä siitä nyt muistan, oli kaunis ja ihana. Meillä oli ihan huippupappi, oli selkeästi käyttänyt aikaa siihen puheeseen, jonka hän meistä piti. Hän siis kertoi siitä, kuin me oltiin jo yläasteella ensimmäisen kerran tavattu ja kertoi, millaisia me toistenmme mielestä ollaan ja miten hyvin sovitaan yhteen. Onneksi vihkiminen on kuvattu videolle ♥


Hääjuhlatkin oli mielestäni onnistuneet, vaikka sielläkin tunsin taas sellasta jännää utufiilistä. Kävin juttelemassa ihmisten kanssa ja jätin varmaan joka pöydälle avatun juoman :D Vanhemmat oli iloisia sunnuntai aamuna kun tyhjiä tölkkejä oli niin paljon. Höm höm..
Meillä oli juhlapaikalla vieraille tekemiseksi vieraskirjasivuja ja photobooth. Päästiin eilen niitä vieraskirjasivuja lukemaan, niin ihania ♥ Olin tehnyt kaksi pohjaa, joista vieraat saivat halutessaan täyttää molemmat tai pelkästään toisen. Oli ihana huomata, kuinka moni oli kirjoittanut tulevaisuus kohtaan, että meillä olisi 10 vuoden päästä omakotitalo, 2 lasta, Audi ja Subaru :D Se on siis myös meidän haave, joten aika hyvin ihmiset meidät tuntee :) Jotkut oli kirjoittanut, että meillä olisi myös 2 tai 3 kissaa, tai kultainennoutaja :D


Päivä oli siis superihana, utufiiliksestä huolimatta ♥ Onnekseni oon töissä asiakaspalvelussa, ni pääsin heti häämatkan jälkeen vastaamaan puhelimeen uudella nimellä! Se tosin tuntuu vielä jotenkin oudolta ja varmasti vie aikansa ennen kuin tottuu :D

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea teille! :)

    Olisitko halunnut/ehtinyt osallistua juhla-aiheiseen kyselyyni? Teen opinnäytetyötäni liittyen tapahtumien visuaaliseen tuotantoon ja minusta olisi upeaa, jos sinulla olisi halua ja aikaa vastata kyselyyni! Kyselyni käsittelee juhlia ja niiden ulkonäköä. Kysely löytyy alla olevasta linkistä. Kiitos paljon jo etukäteen! 
    https://docs.google.com/forms/d/1rOWC5ZMUcHgsv9aa_8DWJ71Di6UMQVSzHXi34p7ubxo/edit?usp=drive_web

    Terkuin, Marjo/Elämäni päivä
    http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. En minä kirkossa itkenyt. Se tukko nenäliinoja oli sulle. :D

    t. Siskokaaso

    VastaaPoista