tiistai 31. joulukuuta 2013

Jouluni mun








Jouluaattona mä, Tapsa ja Hennu mentiin aamusta avopille aamupuurolle ja katsottiin sielä Joulupukin kuumalinjaa, Lumiukko ja Lumiukko ja lumikoira. Tämän jälkeen oltiin hetki kotona, kunnes lähdettiin vanhemmille syömään jouluruokaa ja mentiin joulusaunaan.
Saunan jälkeen mä ja Henni tehtiin joulutorttuja ja sen jälkeen olikin aika avata lahjat :)
Must on ihanaa, kun saa ajatuksella hankittuja lahjoja :) Varsinki pandatossut ja kummipojan piirtämät kehykset oli mulle jotain niin ♥ Tottakai riemastuin kaikista lahjoista, mutta esim. kokislakanat ja pinkki juomapullo oli sellaisia joita en ollut erikseen toivonut / tiennyt saavani :D
Kummitäti on aikaisempina vuosina tehnyt jouluksi villasukat, joita mä yleensä käytän kotona kesät talvet ja nukkuessakin. Hanskat oli tosi kiva ylläri :) Ne tosin pitää huovuttaa ennen käyttöä, ettei ne tollasiksi isoiksi todellakaan jää :D
Kun masut oli laskeutunu joulutorttujen jälkeen tarpeeks, lähdettiin hetkeksi taas kotiin hengailemaan, kunnes sitten lähdettiin Tapsan kanssa Jouluyön hartauteen :) Oli mukava lauleskella virsiä ja kylmiltä väreiltä ei voinut välttyä :) Muistin jopa vielä ne öö uskontunnustukset ja rukoukset mitkä koulussa opeteltiin :P

maanantai 23. joulukuuta 2013

Tonttutyttö

Tänään kun toiset ottaa rennosti ja lomailee, meikätyttö on töissä. Tottakai sitä piti olla jouluisissa tunnelmissa, kun huomenna on joulu! ;)
 

 

Mä ja mun huonekaveri päätettiin pitää omat pikkujoulut :P Mä leivoin eilen pipareita ja toin ihanan Castellon Creamy Blue juuston, viinirypäleitä ja pikkuisia suolakeksejä. Iisa toi klementiineja(tai miten taipuukaan) ja ah nomnom (LE MUMS) valkohomejuustoa sekä glögiä.

Huomennaaa me mennään Tapsan ja siskon kanssa vanhemmille syömään, sekä tietty saunomaan. Myöhemmin ainaki mä ja Tapsa mennään Jouluyön hartaukseen klo 22:00 :)


Hyvää joulua! ♥
 

tiistai 17. joulukuuta 2013

-23,7kg

Jejejeee! Onko vähän jättihyvä fiilis!

60,8kg
Seuraavaks lisää lihasta!
Tänääään on tasan 12 viikkoa eli 3kk siitä kun aloitin Syysrutistuksen. Syysrutistuksen aikana kiloja tippui yhteensä 17,3kg (niin ja viikkopudotus 3kg)! Yhteensä olen siis nyt pudottanut 23,7kg, eli vielä 1,3g pudotettavaa jos haluaisin sen siihen 25kg. Mutta teimpäs tässä erijänskän huomion. Mulla on ihan hitsinvitsin iso lantio. Mulle menis persiin puolesta jo koon 36 housut, mutta luut ei tähän suostu :D Koon 38 housut roikkuu, mut pienempiä en saa enää jalkaan :D Onko vähän tylsää.
Siksi siis pian pian salille meen treenaamaan itselleni salilla treenatut pakarat, niin eiköhän ne koon 38 pöksyt taas näytä hyvältä mun päällä.
Oon saanu jo huolestuneita kommentteja mun riutuneesta ulkonäöstä, mut onneks tää on nyt loppu :D En halua näyttää sairaan laihalta, joten eiköhän tää laihistelu ollu nyt sit tässä :) Jauu!
 
Näihin oli hyvä lopettaa dieetti :D


maanantai 16. joulukuuta 2013

Huomennaaaaa


Huomennaaaaa loppuu Syysrutistukseni mun! Kuten tossa jossain aikaisemmassa postauksessani sanoin, nyt alkaakin se haastava osuus, eli pitää tää paino. En siis tietenkään voi ajatella, että nyt kun olen laiha, voin syödä samanlailla kuin ennen tätä laihistelua, enkä voi jättää liikuntaa pois. Alan siis tammikuussa käymään salilla kaverin kanssa, tosin en niin usein mitä tässä Syysrutistuksen aikoihin.. Tai mistäs sitä tietää :D Tarkotus olis nyt saada vähän lihasta et sitte kesällä ois littana masu et kehtaa mennä biitsille ;) Oon mä kehannu kyllä aikaisempinakin vuosina, mut junou :D

Kattoo miten käy ku tässä ois nyyttärit huomenna, joulukahvit keskiviikkona, jaostokokous torstaina (jonne lupasin tekasta mutakakun) ja lauantaina kaverin pikkujoulut, että saanko mun painoa ennen joulua siihen 60kg.. :P

ps. Hassua sanoa et oon laiha :D Ku en nää itseäni peilistä laihana :( Toisin päin oli kun painoin jopa sen 84kg, jolloin näin itseni peilistä hoikkana :D On tää mieli kiero..

lauantai 14. joulukuuta 2013

Huutomerkkejä ja sydämiä! ♥

Aaa! Pitkästä aikaa on ollu ihan huippu viikonloppu, ainaki tähän päivään asti ♥ Menin eilen mun kummipoikaa vahtimaan ja jäin yöks. Oltiin leikitty autoilla ja jollain pikkuleluilla :) Pikkuherra tais olla sit illalla aika väsyny, kun nukkumaanmeno meni niin helposti. Tartti vain kerran viedä se takaisin sänkyyn ja sillä kerralla ei juurikaan kitissyt. Piti ihan mennä hetken päästä tarkistamaan hengittikö toinen ku simahti niin nopee :D Menin sit iteki aika pian sen jälkeen nukkuu, kun poju kuulema herää yleensä seittemältä. Aamulla sit heräsin ekan kerran kun mun kummipoika kömpi kuuden aikaan aamulla mun viereen nukkumaan, ja sit nukuttiinki jopa 2 tuntia :D Mutta aws kyl oli niin nöpö kun jäi mun viereen nukkuu ♥


Sitten aaa! Kummipojan isukilla oli niin kauhia krapula, ettei hän ollut ajokunnossa ja pyys mua kuskiksi jotta hän pääsis tyttärensä joulujuhlaan. No mähän lähdin (oisin kyllä muutenkin) kun pääsin ajamaan vuoden 2005 SUBARU IMPREZALLA!! Mun niinku feivöritti auto everrrrr ♥♥
Aaaaaa se oli niiiiiin siiistiiiiii kun se kiihdyttäessä vaihteita vaihtaessa ja päästi sen pshiiiih äänen ja oijoijoiiii mä olin niin aldklasdkjashihihihihiiii kuin teinityttö idolinsa keikalla :DD
Bhvaaaa kun oltiin koululla ni mä jäin autoon vähän laittelee kuvii kavereille ja tottakai facebookiin ja khihhhhh mua ihan tärisytti ku astuin ulos autosta :DD Ah sitä onnea!
Sitsitsit sen jälkeen kävin heittää kaverin miehen ja sen tyttären takas kotiinsa ja mä hyppäsin omaan autoon (joku audi :D) ja köröttelin moikkaamaan kummityttöä. Kaveri oli unohtanu et oon menossa sinne, ni ei ollu kertonu kummitytölle et mä oon tulossa. Silti ku tyttö heräs päikkäreiltään ja kaveri kysy häneltä et "arvaatko kuka on tullu käymään?" niin kummityttö kohta 3 v sano heti "Sini." On tainnu tyty odottaa mua :D Kummitytön kanssa me sitte hypittiin ja pompittiin ja sai kädet ja reidet kyllä treeniä kun tyttöstä hypytin :D
Sieeeltä mä sitten kävin heittää auton kotiin parkkiin ja hyppäsin bussiin ja matkasin vanhemmille saunomaan ♥ Ah taas kun oli mukavee n__n Äitin ja isin kanssa höpöteltiin sit kaikkee ja varsinki isi jakso sanoo kui pien likka musta on taas tullu n___n Iskä on niin ihana ku se on jotenki kans niin liikuttunu siitä et mä ja sisko ollaan laihduttu :) Tottakai äitiki on iloinen, mut isi ku on sellanen vähän jurompi tapaus, vaikka ei siltä huumorintaju lopu ja sillein, mut nää tunnejutut, nininini on se kiva nähdä iskästä kui se on ylpee n__n
En mä siellä sit mitää saunasiideriä ottanukaa, kaks lasia kuplavettä ja palasen kurkkua :D Näytin kans kui hianot lihakset mulle on tullu, nääsnääs ei mulla oo koskaan ollu :D Jajaja näytin kui hianosti osasin punnertaaki, ku sitäkää jaksanu ikinä tehdä ja nykyään jaksan (ainaki paljon paremmin mitä ennen) ja khihhh kehut on kivoja :D

Nyt sitte tässä Poitsu taas sylissä katellaan Narniaa ja avokki tulee huomenna laivalta ja tuo mulle herkkuja khihihihihi ♥

torstai 12. joulukuuta 2013

Kyllä sydän pakahtui

Purrpurr ♥

Eilen illalla datailin rauhassa sohvalla ja Poitsu nukkui sohvan toisessa päässä. Poitsu rupes näkee jotain unta sen söpöstä ääntelystä ja tassujen vispauksesta päätellen. Sit ykskaks se heräs silleen O___O! ja hirrrrrmusella kiireellä kiipusti mun syliin ja oikeen puski minuun kiinni ♥
Tais rassu nähä painajaiseja :(



Siinä Poitsu oli aika kauankin ja kehräsi ja puski ja leipoi :D Rassunassu ♥
 

Mut hei! Viikkopudotus. Isoin. Ikinä. -2,2kg! Vauvauvauvauuuu! Täten myös syysrutistuksen tavoite saavutettu ;) Kokonaispudotus nyt siiiiis 14,3kg.. Huh! Ja mä oon pudottanu yli 20kg viime vuoden maaliskuusta. Täs ois viel tarkotus pudottaa painoa sellaset 3kg et olisin pudottanu 25kg, joka olkoon mun se ihan viimonen tavoite :) Sitte alkaaki se todellinen haaste, pitää se paino siinä..

maanantai 9. joulukuuta 2013

Jouluisaa

 

Thihii! Vaihdoimpas ulkoasun vähän jouluisammaksi näin joulukuun kunniaksi :) En löytäny mun tonttuhattua et olisin saanu otettua jouluisamman profiilikuvan. Pitää käydä vielä penkomassa kellaria ja ottaa sit uus profiilikuva :) Mut tässä teille ensihätään jouluisa Poitsu


ps. Mun ja Tapsun 3,5 vuosipäivä oli 6. joulukuuta

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Mäysmäysmäys

Mun ei tehny mieli kirjottaa tätä päivitystä.. Mut antaa mennä.

Pikkujoulujen pikkukuusi
Perjantaina oli työpaikan pikkujoulut. Ne meni oikeastaan ihan hyvin. Ruokana oli jotain aika hyvää pöperöä, joista en valitettavasti kehdannut alkaa räpsimään kuvia. Olis pitäny, oli ne aika nannaatia. Ehkä muokkailen tähän myöehmmin menyyn?

Kanpaus pikkujouluissa
Asukuva pikkujouluista
Mun oli tarkotus lähteä hyvissä ajoin kotiin, viimeistään vikalla junalla. Pfft. Jatkojen singstar vei mukanaan ja olin kotona vasta viideltä aamulla.. Olin kyl viimeset tunnit juonut pelkkää vettä, mutta hehe ku katoin näitä mun ottamia asukuvia ni oon mä tainnu jonkinlaisessa humalatilassa olla.. :D


Se pikkujouluista. Kerkesin nukkua noin 4 tuntia (ei ollu kuitenkaan krapulaa!), kun jo ysiltä kello soi ja piti alkaa pakkaamaan, sillä lähdettiin porukoiden (paitsi sisko) kanssa Jämsään. Jämsässä oli sunnuntaina mun serkun lapsen ristiäiset, mutta me lähdettiin jo sinne lauantaina, jotta saatais nukkua yö hotellissa ettei tarvii koko päivää viettää autossa kökkien.


Tuli mieleen koulun tai terveysaseman portaat..
Äiti oli varannu meille huoneet Hotelli Jämsästä. Aikas... Vanhahko paikka :D Siellä hotellissa oli tosi hiljasta, sillä se kunnon ruuhka-aika alkaa vasta kun laskettelukausi alkaa. Oli siis tosi hyvä ajoitus :)

pitsaaaaaa... ~
Kun oltiin saatu kamat purettua huoneisiin, lähdettiin porukalla syömään. Mentiin Rossoon ja tilasin pitsan.. En tosin jaksanut syödä siitä kuin puolet, Tapsa söi loput myöhemmin hotellissa :D
Mulla ja Tapsalla on joku "kirous", että me jotenki sekoillaan/ollaan epäselviä, kun pitäs jotain tilauksia tehdä. Tapsa tilas Olvin Hyväolo vissyveden ja sai Olvin ykkösoluen.. Tapsa tilas ruuaks lohta ja tortelliineja ja sai lohta ja tattikastiketta(vaihtoi tietty sen).. Mun tilaukset tuli sentään oikeen vaikka kunnon änkytys oli vaihteeks päällä kun oli mun vuoro tilata. Möh.

Ruuan jälkeen mä ja Tapsa mentiin käymään Jamella ja Ellalla, ja sieltä kun päästiin takas hotellille, mentiin saunaan. Aikataulut oli vähän venähtäny, onneks ne hotellilla pidens pyynnöstä saunomisaikaa :) Saatiin olla siellä ihan rauhassa, muita ihmisiä kun ei hotellilla juuri ollut. Aamupalalla vasta näki joitain muita hotellin asukkaita.

Sunnuntai aamulta
Hotelliaamupala mmm <3 Pekonia tosin ei ollut :( Teki mieli ottaa lisää, mut en viitsinyt kun oltiin kuitenkin menossa sinne ristiäisiin, jossa tulikin sitten syötyä mumsmumsmums..

Viikkopudotus siis -300g ja kokonaispudotus 12,1. Plääääh! Mut itteäni vaan saan syyttää.. Ahmattipossuääneni hiljensi kyl täysin mun laihistelevan ääneni ja näinhän siinä sitten kävi. Haaveilen jo siitä et voin syödä "mitä haluan", siis ilman että takaraivossa piipittää se ääni "viikkopudotus, viikkopudotus!".


Uff.. kuvaa mun fiilistä tosi hyvin :D Väsyttäis, mutta ennnn luovuta! 60kg ennen joulua, nih!

torstai 28. marraskuuta 2013

Mä tein sen!


Whuppiduuuu! Oonko vähän iloneeeeeeen!

Mä tein sen mä tein sen!

Mut empä mä tähän "luovuta" vaan jatkan toki vielä 17. joulukuuta asti, siihen päivään jonka olin merkannu mun vikaks päiväks johon mennessä mun tulis painaa 65kg. Eli yritän nyt saada painon siihen 60kg, ehkä jopa 57 ni olis 5 alkava luku ja vähän jojoiluvaraa ;P Kattotaan!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Tavoitteiden lähirajoilla!


TÄNTTÄNTTÄÄÄÄÄN!!! Iltapaino (ilman vaatteita ;P) Hihihihihihihihiii!

Tänään oli taas punnitus, jossa painoin vaatteet päällä 66,3kg. Viikkopudotus täten -1,1kg ja kokonaispudotus -11,8! Khuul 8) Enää iltapainon mukaan siis matkaa 900g tavoitepainooni ;)
Ja nyt muuten päivitän mun mitatki tonne Mittaustulokset välilehdelle 8) Aika huiput lukemat ♥

Mittojenoton innoittamana päätin kokeilla tavoitemekkoani, jota olen siis viimeksi pitänyt päällä 19 vuotiaana. SE MENI PÄÄLLE! Se on kyllä vielä liian pieni, rintsikat ei mahtunu alle ja mahaa joutu vetämällä vetää sisään :D Mut silti! Uuuh!




Valtion virkanainen!


Vhupii! Olenpas aika iloinen n___n Vihdoin, 3,5 vuoden jälkeen sain vihdoin vakiviran! :) Ja ihan ensimmäisen vakkariduunin! :D
Ah täs on kyl niin ihania asioita tapahtunut viime aikoina n__n Saatiin avokin kanssa lainalupaus, olen laihtunut (PALJON), saatiin kissumissu, sisko "kertoi" kivoja uutisia ja nyt sit tää vakivirka :) Tästä puuttuis enää se kirsikka kakun päältä..

kohta 1:01 - 1:13

kohta 0:16-0:19

tiistai 19. marraskuuta 2013

Vaatteet kiertoon!


Hej på dig! Mulla on tällä viikolla lomaa, joten oon pyhittäny sen pyykkivuoren ja vaatevarastojen pienentämiselle. Ensin ajattelin yrittää myydä niitä mun vaatteita, mutta kun niitä oli kerääntynyt niin paljon, tyylilleni uskollisena en jaksanut nähdä vaivaa vaan päätin viskata ne UFF:n keräyslaatikkoon. Eipä tarvii niitä enää katsoa nurkissa pyörimässä. Vieläkin olis vaatteita jotka joutaisivat kohti uutta kotia tai ehkä vaatekierrätykseen mitä H&M kaupoissa niitä pöniköitä on, et kyl tälle viikolle tekemistä on :)


Tataa! Kerroin viime postauksessa kaverilta saaduista farkuista, joista vaan yhdet meni kiinni asti, niin ooooh tänään aamulla meni jo toisetkin, ja ne on kokoa 38!! Ne edellisetkin on 38, mut on pikkusen isommat kuitenkin, ettei ne tollein samanlailla purista.


Ah jee mä oon niin onnellinen!  Noista housuista puuttuu koon 44 farkut, ku sen kokosia mä en suostunut ostamaan :D Muistan ku joskus mietin XL kokoisia vaatteita ostaessani, et on tääki ku XS koosta XL:ään, niiiiin ahhh mi sou häpi ku vanhemmat osti mulle kaupasta kaks S koon jumppapaitaa, ja automaattisesti vähän jänskäsin et mahtuukohan ne.. Ja ne mahtu! Oi onnea n___n XS kokoon mä en kuitenkaa enää pyri, olin aika luukasa silloin.. :D Tai mistä sitä tietää jos mä onnistuisinki pudottaa 27kg ennen kuin tammikuussa täytän 27 :D Sitten painaisin 57kg ja siihen olis matkaa 10kg. Hmm :) 

Örh mikä ilme taas..
Tänään oli muuten taas viikkopunnitus. -1,8kg viikossa, ja -10,7kg kokonaispudotus! Mi sou häpi! ♥

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Viikonloppuni mun

Oli vallan mukaisa :) Perjantaina ihkupihku Jasmi tuli meille, vitsit kun oli taas ihana nähdä ♥
Oltiin käyty hakemassa subista puolikkaat patongit ja alotettiin kattomaan Mulania, joka oli tarttunut mukaani kun cittarissa oli Disney -leffatarjous, joten hups ostin muutaman. Olisin halunnu ostaa vielä monia muitakin.. :/


Enihau! Patonkien jälkeen käytiin kattomassa Tapsan äidin uutta kämppää, ja sieltä mentiin Martsarin ostarille ostamaan vähän leffaherkkusia. Kotona taas katottiin Mulan loppuun ja sen jälkeen Jasmin kanssa alettiin muistelemaan meiän peliaikoja Colordogs -nimisessä roolipelissä. Oih niitä aikoja ♥ 

SodaStream sosis zeroa
Alotettiin katsomaan myös Liisa Ihmemaassa ja nukahdettiin aika pian :DD Ei se jotenkin.. Ei se ollut niin hyvä kuin muistelin :D Tosin mä oon nähny Liisa Ihmemaassa -piirretyn ehkä vaan kerran, ja senki joskus hyyyvin pienenä.


Lauantaina me lähettiin Jasmin kanssa kiertämään lähiseudun kirppareita. Ei löydetty mitään. Mä olin ennen sitä kirpparireissua hakenu kaverilta muutamat farkut, joista noi yhdet vaan meni ihan kiinni asti. Neki vielä vähän tiukat, mut ei varmasti kauaa ;)

Miten täältä pääsee pois?


Sitten! Hihii! Arvatkaa mitä? Meille tuli tänään kissunen! Hän on Poitsu, Tapsan kissi :) Mun allergian takia me ei oltu eka otettu Poitsua meille vaan Poitsu asui Tapsan äidillä. Mutta nyt, kun mä en oo saanu aikoihin kissumissuista allergisii reaktioita, Poitsu tuli meille! :) Tähän kans vaikutti se, kun Tapsan äiti tosiaan muutti, niin piti saada loputkin Tapsan omaisuudesta sieltä edellisestä kämpästä pois :D

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

"Tavat" istuu tiukassa

Viime viikko oli aika jumiviikko. Viikkopudotus -600g, joka on kyl tosi hyvin, mut ku tavotteena ollu kuitenki kilo viikossa niiin harmittaahan tuo.
Saliohjaaja arvioi, että se johtuu viime viikolla muuttuneesta ruokavaliosta ja liikunnan määrästä, et kroppa koittaa tajuta missä tässä oikeen mennään. Sain tehtäväkseni kirjata mun liikunnan määrät ylös, etten mä vaan liiku liikaa ruokavalioon nähden. Hassua sillain :)


Jännä ku ei sitä vieläkään ite tajuu / nää, et on laihtunu ja nykyään omat vaatteet jää/on jääny isoiksi. Koska kun toivottavasti tässä vielä pienenen, en viittis mennä ostamaan välivaihehousuja kaupasta, niin pyysin sit kavereita käymään housuvarastojaan läpi josko niiltä löytyis sopivia housuja mulle :P Hihii!
Ja olipas taas lausepötköhirviö, ajatus ei vaihteeksi kulje..

Ja uuu pakko vielä hehkuttaa, viime Tehomuokkaustunnilla mulla oli tangossa 12kg ja käsipainoina oli 4 ja 5kg painot 8)

lauantai 9. marraskuuta 2013

Ostin takin


Ja se on kokoa S!! Yläkropasta se on just sopiva, ei liian pieni eikä liian iso.


Plööp :/ Alaosa on vielä liian pieni.. :( Mutta! Tässähän on sitte tavoitetakki mulle ;)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tule tule! Jaksaa jaksaa! Polkee polkee!

Tule tule jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa..


Boom boom boom viime viikko oli hyyyyyvin urheilullinen! Empä muista millon viimeks olisin noin paljon liikkunut :D

Maanantai: Tehomuokkaus 45min
Tiistai: Tehomuokkaus 55min
Keskiviikko: Step 30min + Korsetti 25min, infrapunasauna 30min ja normisauna 15min
Torstai: Sauvakävelyä 1h 15min
Perjantai: Lepopäivä (saunomista)
Lauantai: Aamulenkki 20min, luistelua 1h ja sauvakävelyä 55min
Sunnuntai: Aamulenkki 40min, sauvakävelyä 55min, spinning 45min, infrapunasauna 30min

Joten vähänkö nyt hymyilyttää! Viikkopudotus -1,8kg!! Tänttänttääääännnn! Haaveissa oli kaks kiloa, mut on toiki jo tosi jees, sillä nyt iltapäiväpunnituksessa mun paino oli 69,8kg! Oujeejee!! 8) Normaalipainoooo whuuuu 8)

lauantai 2. marraskuuta 2013

Mukava lauantai


Tää lauantai on kyl tosi urheilupainotteinen pitkästä aikaa :D Tänään kävin aamulla lenkillä, ja myöhemmin 12 aikoihin menin siskon ja kaverin kanssa Myyrmäen jäähalliin luistelemaan :) Siellä on aina lauantaisin ja sunnuntaisin yleisöluistelu tunnin ajan, jolloin 2e maksusta pääsee sinne luistelemaan.

Whiiiii!
Meillä kaikilla oli vähän taukoa luistelusta ja mulla erityisesti, kun silloin joskus teini-ikäisenä päätin, että luistelu on arsesta, enkä opetellut kunnolla edes peruspotkuja :D Ollaan me kyllä siskon ja avokin kanssa käyty luistelemassa talvisin aina välillä, mutta viime ja toissavuoden luistelut jäi tosi vähälle. Jospa tänä talvena luistelisi taas vähän enemmän :D
Eniveis, oli kyllä mukavaa, ja oli kiva kun sisko ja kaveri opetti mua siellä :D Olis pitänyt saada kuvattua tilanne, jossa yritin kääntyä etuperin luistelusta takaperin luisteluun :P Mut tässä kun harjottelee, niin enköhän mä viimeistään lopputalvesta oo sen oppinut x)

Porukoiden auto on meillä lainassa
Luistelun jälkeen sää ulkona tuntui t-paitakeliltä :D Kotona vähän pöperöä massuun ja pieni ruokalepo, kunnes neljän jälkeen lähdettiin siskon kanssa sauvakävelemään Pitkäkosken metsiin.. Tai sinne jonnekin.

Jos puu kaatuu, se jätetään sinne maantumaan :)

Oltiin muuten myös tortaina sauvakävelemässä toi sama reitti, mut tällä kertaa mulla meni paljon paremmin. Torstaina nääs mun energiat oli niin vähissä, että voin kuvitella miten Hennupennua ärsytti kun mä olin niin lahnana perässä :D Mut tänään siis pysyin siskon tahdissa ja meillä meni vain 55min torstain 1h 15min sijaan x)

Vähänkö nyt särkee alleihin ja nilkkoihin :D Huomen aamulla/aamupäivällä olis tarkotus taas mennä tolle samalle reitille ja illasta mennä siskon kanssa spinnuun ja infrapunasaunaan. Ollaan me hulluja :D